Theroux joulua etsimässä

Suomen tv:ssä pyörii tälläkin hetkellä Teemalla Louis Therouxin dokumentteja. Tämä brittiläinen hujoppi silmälaseineen ja näyttävine nenänseutuineen marssii ilmeenkään värähtämättä äärisionistien tykö ja kysyy, eikö kotien varastaminen arabeilta ole epäreilua. Samalla ystävällisellä ja uhkarohkealla tyylillään kukkakeppi-Theroux haastattelee murhasta epäiltyjä vankeja selleissä, joihin ei yleensä päästetä toimittajia, selleissä joissa edes vanginvartijat eivät juuri piipahda.

Kaveri on niin mutkaton, avoin ja hyväntahtoinen, että ikävinkin tyyppi jatkaa jutustelua, vastailee suhteellisen rauhallisessa mielentilassa suorasukaisiin kysymyksiin ja koettaa selittää omaa näkökantaansa. Theroux onnistuu saamaan hirvittäviä tekoja tehneistä ihmisistä esiin inhimillisyyden, silloinkin kun yhteistä rajapintaa ei löydy. Jos on katsonut yhdenkin Theroux-dokumentin, on todennäköisesti sitä mieltä, että kyseessä on aika ihmeellinen kaveri.

Harva kuitenkaan tietää, että Theroux on esiintynyt muuallakin kuin tv:ssä. Hänen varhaisin roolinsa on pikkupoikana kirjassa, joka ei ehkä ole täysverinen romaani vaan pikemminkin unohdettu joulutarina. Theroux ei olekaan perheensä ainoa tähti. Hänen isänsä on nyt seitsenkymppinen, USA:ssa syntynyt ja edelleen asuva matkakirjailija Paul Theroux. Kun Louis oli pieni, perhe kierteli maailmaa aina Afrikan Malawia, Ugandaa ja Singaporea myöten, ja myös Louis syntyi maailmalla.

Kun Louis oli 4-vuotias, perhe muutti Britteinsaarille ja Lontooseen, mikä näkyy ja kuuluu nyt nelikymppisen Louis Therouxin koko olemuksesta. Suurelle yleisölle kirjailijaisä on todennäköisesti tutuin romaanistaanMoskiittorannikko (1982), josta on tehty myös Harrison Fordin ja edesmenneen River Phoenixin elokuva vuonna 1986. Lisää viitteitä Theroux nuoremman suvaitsevaisuuden juurista voi etsiä kauempaakin, koska hänen kansainvälisestä suvustaan löytyy myös kanadanranskalaisia ja amerikanitalialaisia.

Paljon Moskiittorannikkoa huonommin tunnettu kirja niin meillä Suomessa kuin maailmallakin on Paul Therouxin lyhyt joulusatu, Joulukortti, joka ilmestyi suomeksi WSOY:n kustantamana vuonna 1981. Alkukielellään englanniksi kirja tuli ulos kolmea vuotta aikaisemmin nimellä A Christmas Card, ja sen suomensi taitava sanojen kesyttäjä Kaarina Helakisa. Helakisan käsistä on lähtenyt muun muassa Astrid LindgreninVeljeni Leijonamielen suomennos.

Paul Theroux seniorin Joulukortti-kirjaa on hieman vaikea löytää, koska tietääkseni kirjasta ei ole otettu koskaan kuin yksi ainoa painos. Kirjakaupoista sitä ei löydy, mutta antikvariaatteja kiertelevien silmiin kirjan sinivalkoiset, lumiset kannet ovat varmasti osuneet. Myös kirjastoista kannattaa etsiä ja kysellä. John Lawrencen kuvittama, huurteisen lumen ja tummansinisten talviöiden tarina on todellinen kertomus jouluntaiasta. Se, että kirjaa on vaikea löytää, tekee siitä vain mystisemmän, todellisemman.

Kirjassa perhe, johon kuuluu isä, äiti ja kaksi veljestä eksyvät automatkalla maaseudulle, lumi pöllyää ja ilta alkaa uhkaavasti hämärtyä. Perheen isän käy kärttyisäksi, ja lapsia huolettaa. Sitten he löytävät tiensä onnekkaasti pienen talon pihaan, ja pikkuhiljaa tarina alkaa saada hämmästyttäviä piirteitä – juuri sen verran kuin jouluun kuuluu. Tarina on hieman pelottava ja surullinenkin, mutta myös lohtua, tulen turvallista loimotusta ja rakkautta riittää. Tarinasta löytyvät kaikki joulusadun ainekset.

Tämä pieni joulutarina on kiinnostava myös dokumentaristi-Therouxin kannalta. Kirjan perhe muistuttaa suuresti oikeaa Therouxien perhettä joskus 1970-luvulla. Tarinaa kertoo Louisin isoveli Marcel, joka on nyt aikuistuttuaan oikeassa elämässä pikkuveljensä lailla tv-persoona ja journalisti. Tarinan isä on maailmanmatkaaja, joka on jatkuvasti tulossa Aasiasta tai menossa sinne takaisin, mikä on ollut tilanne myös Therouxien oikeassa perheessä tarinan kirjoittamisen aikoihin. Tarinan pikkuveli on tietenkin mukavasti auton takapenkillä unessa tuhiseva Louis. Pikku-Louis on myös se, joka havahtuu unestaan juuri oikealla hetkellä ja näkee lumituiskun keskellä valoa.

En halua paljastaa tarinan kulkua niille, jotka eivät ole sitä aikaisemmin lukeneet, mutta sen verran voin kertoa, että Louis on tarinassakin utelias, helposti innostuva ja urhea pikkupoika, jolla raksuttaa koko ajan. Louis on periksiantamaton ja hieman ärsyttävä pikkuveli, jolle ei voi oikein suuttuakaan. Hän jaksaa kysellä ja udella sinnikkäästi silloinkin, kun muut eivät kehtaa tai kohauttavat olkiaan ja sanovat, että ongelma on liian suuri. Pikku-Louis välittää, hän tahtoo oikeasti tietää ja ymmärtää – silloinkin kun pelottaa.

Joulukortti on tarina, joka kannattaa etsiä käsiinsä joulun alla. Sen lukeminen saattelee toivottavasti teistä muutaman joulun tunnelmaan kaiken muun tekemisen keskellä. Minäkin yritän pitää huolen siitä, että joulukuussa jää aikaa lukea joulutarinoita, katsoa lapsille suunnattuja jouluelokuvia ja kuunnella joulumusiikkia. Nyt on viimein aika ryömiä sohvalle viltin alle ja syödä suklaata, onpa arki tai pyhä. Veden voi hyvin korvata glögillä ja iltapalan joulutortuilla.

Marraskuinen blogiteksti on hyvä päättää Joulukortin isähahmon lohdullisiin sanoihin:

”Kaikkialla on taikuutta.”