Pandanpallero

Kuten moni on varmasti huomannut, Pandalla on meneillään näyttävä keräilykampanja, jossa 10:llä lakritsipussin etiketillä saa kotiinsa paluupostissa ”halattavan pehmeän pandan”. Se, mitä aion seuraavaksi paljastaa Pandan keräilykampanjasta, sisältää spoilerin, joten ne, jotka aikovat osallistua kyseiseen kampanjaan, sulkekaa silmänne visusti ja lukekaa tämä vasta myöhemmin!

Meidän 2-hengen pesueessamme syödään lakritsia oikein toden teolla. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että söisimme lakua suomalaiseen tapaan säännöllisesti, vaan sitä, että lakritsi kuuluu olennaisena osana päivittäiseen ruokaympyräämme ja kaapeistamme löytyy aina niin lakupusseja, pikku-Pepejä kuin perheemme ykkössuosikkeja, Paksu Pepe XXL -patukoita.

Koska holtiton lakun kulutuksemme on väistämättä johtanut makunystyröiden hienostumiseen ja makutottumusten jalostumiseen, kaikkien aikojen parhaaksi lakuksi on vuosien mittaan kirkastunut Vaajakosken Pandan perinteinen musta lakritsi. Olikin selvää, että me jos ketkä osallistuisimme keräilykampanjaan. Minä myös halusin oman klassisen pehmopandan, halattavan pandanpalleron, josta voisi vuosien saatossa kehkeytyä keräilyharvinaisuus tai ainakin hullunkurinen muisto nuoruuden ahneudesta.

Ostin kaikki 10 lakupussia hetkeäkään epäröimättä kerta rysäyksellä, koska tiesin, ettei niiden tuhoamisesta tarvitsisi kantaa huolta. Odotin myös lakuapajille valtaisaa rynnistystä ja pelkäsin, että viivyttely kostautuisi ja kaikki 30 000 pehmopandaa ehtisivät loppua ennen kampanjan takarajaa. Niinpä ostin pussit, tyhjensin tuoreet lakupalat suuriin minigrip-pusseihin, leikkasin etiketit huolellisesti irti ja laitoin ne kirjekuoreen. Sitten jäin innosta tutisten odottamaan suloista paluupostia Pandan herkkutehtaalta.

Panda Oy oli todella nopea, se on myönnettävä heti alkuun. Minun ei tarvinnut odottaa arvioitua kahta viikkoa, ennen kuin postilaatikkooni jo kopsahti lupaavan oloinen pahvikirje, sellainen joka mahtuu myös postiluukusta. Hieman minua kuitenkin alkoi arveluttaa, koska olin odottanut pakettikorttia, jolla saisin haettua tuhdin pikkupandani lähimmästä postikonttorista. Vielä tässä vaiheessa jaksoin kuitenkin uskoa, että kaikki menisi parhain päin, ja oletin, että saapunut lähetys oli jonkinlainen ennakkopostitus, joka sisältäisi kenties keräilykampanjaan liittyvää oheismateriaalia, kuten asiakaskyselyn.

Epäluuloni kuitenkin lisääntyivät, kun avasin pahvikirjeen ja näin kaksi, pientä mustaa pandankorvaa ja valkoisen päälaen – littanan päälaen. Vielä tässäkään vaiheessa en suostunut uskomaan, että minua oli huijattu, vaan ajattelin, että kyseessä olikin kätevä puhallettava malli, aivan uudenlainen pehmolelu. Kuinka erikoista, ajattelin.

Kun tempaisin nallen korvista ulos paketista, karvas totuus paljastui. Mielikuvieni pullea pandanpallero olikin pelkkä lituska, pehmeä kyllä, mutta ei ollenkaan halattava. Syystäkin olin pettynyt, koska olin ehtinyt jo kuvitella, miten kaikki 30 000 tuhtia ja onnellista pikkupandaa istuivat siistissä rivissä, vieri vieressä, jossakin Pandan tehtailla tai postin varastossa – aivan kuin Mauri Kunnaksen Joulupukki-kirjan lelut joulupukin pajan pitkillä varastohyllyillä. Saamani panda ja sen 29 999 hintelää kaveria eivät kuitenkaan mitenkään voisi istua sievästi hyllyillä odottamassa vuoroaan ja pääsyään suomalaisiin koteihin hellittäviksi. Sen sijaan niiden rangat oli vain pinottu jonnekin pimeään varastohuoneeseen päällekäin kuin pyyhkeet tai pefletit.

Minulle keräilykampanjan toteutus oli erityinen pettymys, koska odotukseni Pandan suhteen ovat aina korkealla. Silti minä ymmärrän Pandan ratkaisun. Olen ollut riittävästi tekemisissä kirjojen pakkaamisen kanssa, jotta tiedän, miten suuret hintaerot syntyvät pakkauskustannuksista, kun vaihtoehtoina on kirje, maksikirje tai paketti. Panda on tehnyt kampanjansa suhteen tietoisen, järkevän ja taloudellisen ratkaisun. Kyse ei ole pikkurahoista, kun postitettavana on 30 000 pehmopandaa.

Mutta entäs imagotappio? Onko se välttämätön paha, jotta huikean houkutteleva keräilykampanja olisi ylipäätään mahdollinen tai kannattava? Todennäköisesti kyllä, koska ainakaan minä en ole valmis luovuttamaan Panda-lakujen suhteen, vaikka Panda yhtiönä aiheuttaakin nyt 30 000 lapsen tai lapsenmielisen lakunystävän pettymyksen.

Jotta minulle – ja muille hamstraajille – tulisi hieman parempi olo, olen käyttänyt aikaa ja energiaa keksiäkseni pandarassukalleni erilaisia käyttötapoja:

1. se on mainio pannunalunen

2. panda kiikkuisi hienosti auton taustapeilimaskottina

3. pandasta saisi hauskan ikkunakoristeen esimerkiksi lastenhuoneeseen

4. pandaa voisi käyttää erikoisena lasinalusena, kunhan lasi olisi vain riittävän painava (jos lasin asettaa pandan mahan päälle, pandan pää jää näkyviin)

5. pandasta saisi lastenhuoneeseen tai kitsch-tyylisestä sisustuksesta innostuneeseen kotiin taideteoksen, kun pandan laittaisi lasin alle kehyksiin

6. panda sopisi pienten vauvojen leluksi, koska litteästä nallesta saa hyvän otteen

7. panda kävisi pienen pepun istuintyynyksi, vaikka kesäteatterissa tai retkellä

8. panda olisi oiva koriste-esine, jos sen asettaisi nojalleen vaikka limsapulloa vasten

9. panda mahtuisi hyvin mukaan matkaleluksi, koska se sopii pieneenkin kassiin

10. panda olisi hyvä koiran- tai kissanlelu, koska siinä ei ole vaarallisia nappisilmiä.

Vielä en ole raaskinut tehdä pandaparalleni mitään. Olen vain antanut sen istua lasista vesipulloa vasten työpöydälläni ja hymyillä pientä, iloista pandanhymyään. Näin sitä on sentään voinut ihailla kaukaa.

Pandan loppusijoituspaikka on kuitenkin jo päätetty. Rutistettavaksi tästä pandanpallerosta ei oikein ole, joten se päätyy koiramme leluksi, käyttöön, jossa se tulee kestämään varsin vähän aikaa mutta tuottamaan sitäkin enemmän iloa terävähampaiselle käyttäjälleen. Tulemme myös nauttimaan Pandan lakuista entiseen malliin, mutta seuraavaan keräilykampanjaan suhtaudun nihkeästi ja odotan, että minua huijataan. Olen kai menettänyt pisaran lapsenuskoani.